Tarinoita polultani

Portfolio harrastuksista ja ammatillisesta osaamisesta.

Anne Rantala

”Tarinoita polultani”, ja polkuja joilta löydät ”tarinoita elämästäni”.

-AnRa-
  • Joulun jälkeistä heikotusta

    Jokunen päivä kulunut jo aatosta, ja olen vieläkin alavireessä. Meillä on aikaisempina peräkkäisinä vuosina siirretty joulun viettoa sairastelujen vuoksi jo kolmesti. Viime jouluaaton vietimme vasta Loppiaisena. Tänä vuonna vietimme aaton ajallaan perheen kesken, täysin terveinä ei kuitenkaan meistä kaikki olleet. Itsekin tunsin jo heti aaton jälkeisenä aamuna kurkkuni hieman kipeäksi. Olin myös valtavan väsynyt. Monen…

  • Muokataan vielä vähän

    Sivusto alkaa olla jokseenkin kasassa, mutta muokataan sitä vielä pikkuisen. En ole vielä ratkaissut, mitä teen kirjoittamiseen liittyvän sivun kanssa. Miten sen rakennan. No. Ehkä se pian selviää.

  • Sivut hahmottuvat

    No nyt sivu alkaa hahmottua. Lisäilin tänään materiaalia ammattiosaamiseen ja Riihirannan sivulle. Tervetuloa seuraamaan blogiani.